Ympäristöpsykologinen tutkimus on pitkälti yksimielistä: urbaanit ympäristöt ovat ihmistä kuormittavia, luontoympäristöt ihmistä palauttavia. Tässä kirjoituksessa menen asiassa pintatasoa syvemmälle. Ympäristöpsykologinen tutkimus tarkastelee tiloja lähinnä 2D-pintoina ja yksittäisinä elementteinä: vihrealueina, ikkunanäkyminä, linnunlauluna. Todellisuudessa tila on kolmiulotteinen virtaava kenttä, joka sisältää useita kriittisiä rajapintoja. Kun tarkastelee tiloja tästä laajemmasta näkökulmasta, avautuu uudenlainen käsitys siitä, millainen tila on hermostollisesti elvyttävä, millainen taas kuormittava.
